
HEI, KIVA KUN LÖYSIT TÄNNE.
Olen Saga, äiti ja isoäiti, intohimoinen käsillätekijä.
Yrittäjätaipaleeni ensihenkäisyt on päästetty ilmoille jo toukokuussa 1993, jolloin perustin ensimmäisen yritykseni, Someron Ompelutyön, joka keskittyi mittatilaus- ja korjausompeluun ja jonka toiminta päättyi vuonna 2001.
SagaLife syntyi lokakuussa 2012, alusta asti keskittyen kierrätetyn, jo aiemmin tuotteiksi valmistetun materiaalin hyödyntämiseen. Upcycling on ollut toiminnan johtavana ajatuksena alusta asti, vaikka osittain tuotteissa käytetään myös ihan uutta materiaalia.
SagaLife on minulle elämäntapa, joka ottaa huomioon sen, että maailma on jo täynnä kertaalleen tuotettua materiaalia, jota on monestikin mahdollista jalostaa eteenpäin uusiksi tuotteiksi. Vastuullisuus ja koko maapallon kokonaisvaltainen hyvinvointi on se, jota kohti meistä jokaisen tulisi valinnoillamme kulkea.
********************
Tämä omilla käsillä tekemieni tuotteiden valmiina näkeminen, on yksi elämäni intohimoista.
Kokemukseni vaatetusalalta ja käsityöläisyydestä on pitkä.
Ensimmäiseen ompelimotyöpaikkaani olen mennyt jo vuonna 1981.
Siitä lähtien koulutus ja kokemus
on vuosittain karttunut tasaiseen tahtiin.
80- ja 90-luvun aikana ehdin työskennellä monessa
pienessä ja suuressa suomalaisessa vaatetustehtaassa ja jouduin
näkemään niiden ajautumiset konkurssiin,
tai tuotannon siirtymiset halpatuotantomaihin.
Olen työskennellyt myös mm. ompelukoneliikkeen myymälänhoitajana, verho- ja kangasliikkeissä verho-ompelijana ja -suunnittelijana,
*******************
Koulutuksestani mainittakoon mm.
artesaani/ompelija, sekä
vaatetusalan suunnitteluteknikko-opinnot.
Johtamistaidon opiston koulutuksina olen käynyt mm. työntutkijan, rationalisoinnin ja työnopastajan opinnot.
Viimeisimpinä olen opiskellut ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ammatinopettajan opintoja.
Yrittäjäkurssin kävin jo vuonna 1989 ja tarkoitukseni oli silloin perustaa yritys, joka
valmistaa lastenvaatteita.
Kun vihdoin -93 perustin toiminimen, ensimmäisen kotiompelimon,
veivät tilaustyöt niin paljon aikaa,
ettei silloin ollut minkäänlaista mahdollisuutta
keskittyä tekemään suunnittelemaani lastenvaatemallistoa.
********************
SagaLifen päätuotteiksi tulivat aluksi korvakorut ja päähineet, varsinkin turbaanit.
Tuotteiksi valikoituivat myös kierrätyskankaista valmistetut naisten ja lasten vaatteet ja asusteet, kuten laukut, kassit, pussukat ja käsineet.
Ensimmäiset korvakorut olivat huovutettuja ja virkattuja, mukana myös helmistä valmistettuja kaunottaria.
Ensimmäiset mallistossa olevat, virkatut korvakorut olivat nimeltään
Ottilia, Martta ja Regina, kaikki edelleen tuotannossa.
Seuraavana vuonna 2013 aloin valmistamaan kierrätetystä nahasta korvakoruja.
Ensimmäiset mallit Helmiina, Inkeri ja Anri, ovat nekin edelleen tuotannossa.
Tänä päivänä päätuotteita ovat korvakorut, aikuisten asusteet, naisten vaatteet, takit, hameet, tunikat jne.
Niin kuin noina alkuvuosina, panostan edelleen tuotteiden valmistuksessa
pitkälle kierrätykseen ja ekologisuuteen.
Koruissa pyritään käyttämään
mahdollisuuksien mukaan kierrätettyjä- ja luonnonmateriaaleja, kuten
nahkakoruissa käytetty teollisuuden ylijäämänahka.
Virkatut korut taas ovat
valmistettu luonnonmateriaaleista, kuten puuvillalangasta.
***************************************************************************************
Minulla on rauhaton adhd-mieli,
joten kaipaan kotiini seesteisyyttä ja rauhallisia, lempeitä värejä,
mutta valmistamissani koruissa ja muissa tuotteissa,
annan värien ja kuosien elää omanlaistaan raikasta ja monipuolista,
värikästä elämää.
Värit ovat moninaisia, mutta myös mustavalkoisuus puhuttelee.
Yrittäjän sielunmaiseman olen saanut varmaan perimässä,
sillä olen koko lapsuuteni elänyt pienyrittäjäperheessä ja
yrittäjyys on syvälle iskostunut minuun.
Elämä on kuitenkin kohdellut minua matkani varrella hyvinkin kovin ottein,
mikä on tehnyt minusta omanlaiseni sisäänpäin kääntyneen, mutta samalla elämänjanoisen ja uteliaan persoonan.
Rakastan tässä valitsemassani tiessä sitä vapautta,
jossa saan itse määrittää toimintani rajat,
aikataulut ja toimintamallit.
Ottaen kuitenkin kokoajan huomioon, tärkeimpänä toiminnan
lähtökohtana sen,
että onnistun valmistamaan juuri sellaisia,
upeita ja ainutlaatuisia tuotteita,
joita asiakkaani rakastavat.